Länteen pitää päästä. Tai etelään. Meidät kuitenkin käsketään itään!
Kuitenkin, jopa Grand Hotel on itää parempi!
Kriegsmarinen sukellusveneillä ei ollut enää hyvä olla Atlantilla. Ei ainakaan VII C veneillä! Ilmamasto, snorkkeli piti olla! Liittoutuneet hallitsevat rannikkoa, satamasta ei päässyt enää merelle. Laivoja, joissa on Englannin tai USA:n lippu on meri täynnä. Joka laivassa Asdic tai Huff-Duff, isommissa tutkat. Ilma täynnä lentokoneita, lentävät tukialuksilta, jollainen voi olla vaikka missä!
Saksan Itämeren tukikohdat täyttyivät keväällä 1944 VII C-luokan sukellusveneistä, niillä ei enää ollut asiaa Atlantille. Seekriegsleitung päätti käyttää näitä vielä täysin rintamakelpoisia aluksia eri vihollista vastaan, niitä lähetettiin Suomenlahdelle! Puna-armeijalla ei ollut samanlaista valvontakalustoa kuin lännessä.
Suomenlahdelle perustettiin sukellusveneitä varten oma organisaatio, Uboot-Führungstab ja sen johtoon tuli yksi legendaarisimmista päälliköistä, komentaja Albrecht Brandi.
8.U-Flotille lähetti 15.7.1944 kapteeniluutnantti Werner-Karl Schmidtin komennuksessa olevan VII C luokan U 250-veneen Kielistä Tallinnaan, jonne se saapui 19.7. Veneen matka jatkui 24.7. Tallinnasta Grand Hotel-tulikohtaan, jonne se saapui seuraavana päivänä.
Grand Hotel oli annettu nimeksi Haminan edustalla saarien Sisä-Nuokko ja Kalasiika välissä olevalle kalliorinteelle, jossa oli ainoastaan yksi sukellusvenetukikohdan ominaisuus: siinä oli jonkinlainen näkösuoja useasta suunnasta. Eihän paikan virallinen nimi ollut näin komea, se vaan vakiintui miehistön puheissa sellaiseksi, kai kaikkien sen tarjoamien loistavien palvelujen vuoksi joten lopulta sillä nimellä se kirjattiin sotapäiväkirjoihin (KTB) ja muihin virallisiin papereihin. Virallisesti paikka oli Ankerplatz II (ankkuripaikka II).
 |
| Tykkilautat AF 29,30, 35 ja 49 saattoivat sukellusveneitä partioalueelle |
Grand Hotelista U 250 lähti partiomatkalle 26.7. Atlantin saattuesotaan tottuneet sukellusvenemiehistöt turhautuivat helposti "Kylpyammeessa", kuten he Suomenlahtea nimittivät. Maaleja ei vaan ollut! Lopulta päällikkö päätti hyökätä Koivistosalmen suulla pientä venäläistä 56 tonnin partiovenettä MO-105 vastaan ja upotti sen. Maali oli tuskin arvokkaampi kuin siihen tuhlattu torpedo!
Lähistöllä oli kuitenkin toinen saman luokan venäläinen partiovene MO-103, joka kuuli räjähdyksen ja tuli paikalle tutkimaan. Se paikallisti sukelluksissa olevan saksalaisveneen ja hyökkäsi sitä vastaan syvyyspommein tuhoisin seurauksin. U-veneestä pelastautui vain sen päällikkö ja viisi muuta.
Venäläisillä ei mennyt kauan tajutessa, että todellisuudessa he olivat saaneet paljon paremman saaliin kuin sinänsä harvinaisen sukellusveneupseerin: koko vene salaisuuksineen oli saatavilla! Suomalaisten satunnainen tykkituli tai saksalaisen moottoritorpedovenelaivueen syvyyspommihyökkays ei estänyt venäläisiä sukellusveneen nostossa ja 15.9. se saatiin Kronstadtiin telakalle tutkittavaksi.
Tässä vaiheessa Punalippuiselle Itämeren laivastolle paljastui, mitä se oli saanut! Veneen normaalin varustuksen ja vakiomallisten G-7 torpedojen lisäksi saaliiksi oli saatu akustisia T-5 "Zaunkönig"-torpedoja, ensi kertaa koskaan.
Kuitenkin kaikkein arvokkain saalis U 250:n mukana oli nelirivinen Enigma-koodinpurkauskone, jota ei idällä vielä ollut! Kesti aikansa ennen kuin Saksassa huomattiin myös venäläisten pystyvän purkamaan heidän koodinsa!
 |
| U 250 Kronstadtissa telakalla 15.9.1944 |
-Pekka-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti